Tänä päivänä monilla oni kuva Suomen rockabillyn hard core- faneista jonkinlaisina epä-älykköinä, jotka juopottelevat ja rasvailevat sormillaan autoja ja viikonlopuisin myös naisia. Siihen kuvaan on varmaankin vaikutanut vuosikymmeniä jatkuneet rockabilly-tapahtumat, joihin on saatu paikalle tuon alakulttuurin uusiakin tähtiä maailmalta. Kosteita bileitä ja melkoisen aatteetonta meininkiä. Materialismin korostuminen näkyy amerikkalaisten autojen keräilemisenä ja fanittamisena. Suomi […]
Musa rajuna, viina raakana ja naiset naisina
Rockabilly saapui Suomeen ja pyyhkäisi yli koko maan. Yläkouluikäiset olivat tietyissä kouluissa täysin rockabillyn kannalla. Usein kuulee sellaista, että punkkarit olisivat olleet jotenkin kukkahatut päässä kulkevaa porukkaa. Kenties punkkareita tuli maalta kaupunkeihin ja sitten he ihmettelivät kohtaamaansa väkivaltaa. Monet maalla kasvaneet punkkarit menivät enemmän kaupunkeihin yliopistoihin ja he ”sivistyivät” siellä ja ovat sittemmin kasvattaneet lapsistaan […]
Oliko rockabillyn sanoma rasistinen?
Viime aikoina on käyty keskustelua sen suhteen, että rockabillyn ympärille rakentuneeseen alakulttuuriin olisi liittynyt jopa rasistisia piirteitä. Omana aikanaan ne eivät olleet korostuneen oloisia. Virkavaltaa ei hirveästi kiinnostanut rockabillyyn liittyvä kovanaamaisuuden ihannointi. Kyse oli jopa huumeita vastustavasta liikkeestä. Poliisia ei myöskään haitannut se, että osa rockabillyyn hurahtaneista tuli sittemmin jonkinlaisia esiskiheadeja, jotka 1980-luvun puolessa […]