Rockmusiikin ilmiöt – progressiivinen rock

50-luvulla alkunsa saanut rock’n roll sai 1970-luvulla uusia alalajeja. Jo 60-luvulla rock koki suuria muutoksia mutta myös 70-luku toi mukanaan aivan uudenlaisia genrejä. 60- ja 70-lukujen vaihteessa alettiin yhdistää countrymusiikkia ja rockia, ja syntyi country rock, sekä folkmusiikin ja rockin yhdistelmästä puolestaan folk rock. Näiden molempien musiikkilajien tyypillisiä edustajia olivat mm. Bob Dylan sekä yhtye Eagles.

70-luvun puolella alkoi muodostua kuitenkin aivan uudenlainen tyylilaji, progressiivinen rock. Lisääntyvä kokeellinen rock synnytti vuosikymmen alussa progressiivisen rockin eli progen. Progresiivisessa rockissa tyypillistä on erikoisten instrumenttien, epätavallisten soundien ja rakenteeltaan monimutkaisten kappaleiden muodostama, kuitenkin yhtenäinen, kokonaisuus. Mukana voi olla vaikutteita erityyppisistä kansanmusiikeista ympäri maailman,

jazzista ja jopa klassisesta musiikista.

Omalta osaltaan progressiivisen musiikin kehitykseen vaikuttivat tekniikan kehittyminen äänityksissä ja äänten tallennuksissa, lavatekniikan kehittyminen sekä yhteiskunnallinen murros. Progressiivisella rockilla on tyypillisesti melko pieni kuulijakuntansa, mutta osa tyylilajin edustajista on pystynyt luomaan myös kaupallista menestystä ja saanut suuren yleisönkin kuulijoikseen. Ehkäpä näiden yhtyeiden musiikki on ollut hiukan vähemmän kokeellista, enemmänkin harmonista tai muuten yleisöön purevaa, ja kuunnellessa tasapainoisia kokonaisuuksia, jotka miellyttävät myös suuremman yleisön vaativaa musiikkimakua. Kuitenkin progressiivinen musiikki on genrenä haastava, ja sillä on ollut vaikeampaa saavuttaa suuren yleisön suosio.

Esimerkkejä progresiivisen musiikin alkuvaiheen yhtyeistä on tyylilajin uranuurtajaksikin mainittu King Grimson (brittiläinen yhtye, perustettu 1968). Sen perustajajäseniä olivat Robert Fripp ja Michael Giles. Kokoonpano on yhtyeessä toki vaihdellut vuosikymmenien saatossa, mutta edelleen yhtye esiintyy ja tuottaa materiaalia.

Kaupallisestikin menestynyt ja suuren yleisön tuntemana progreessiivisen musiikin edustajana voidaan mainita Jethro Tull (bittiläinen yhtye, perustettu 1960-luvun loppupuolella). Sen perustajajäseniä ja keulakuva on Ian Andersson Skotlannista. Yhtyeen albumeja on myyty maailmanlaajuisesti noin 60 miljoonaa kappaletta, ja tämäkin yhtye on edelleen voimissaan, ja keikkaillut jopa Suomessa viime vuosina.

Progressiivinen rock rantautui myös Suomeen heti 1960- ja 70-lukujen taitteessa. Levymerkki Love Records otti siipiensä suojaan useammankin progressiivista musiikkia tyylilajinaan edustavaa yhtyettä. Näistä lienevät tunnetuimmat Wigwam (perustettu 1969) sekä Tasavallan Presidentti (perustettu 1969). Wigwam oli myös ensimmäisiä ulkomailla suosiota saanut suomalainen yhtye, ja tämäkin yhtye on useiden muuttuneiden kokoonpanojen ja vaiheiden myötä edelleen toiminut satunnaisesti pitkienkin taukojen väleillä, jossain muodossa, aina viime aikoihin saakka.

Wigwamin kilpailija progressiivisen rockin genressä oli 1970-luvulla Tasavallan Presidentti. Kumpikaan yhtyeistä ei lopulta saavuttanut suurinta menestystä, mutta molemmat yhtyeet tulivat kuitenkin suuren yleisön tietoisuuteen ja jäivät historian kirjoihin rockmusiikin vaikuttajina ja progressiivisen rockmusiikin edelläkävijöinä Suomessa.

Progressiivisessa musiikissa tyypillistä ovat albumikokonaisuudet, yhtenäisen juonen ympärille rakentunut tarina, joka ikäänkuin jatkuu kappaleesta toiseen. Myöskin hyvin pitkät, jopa kymmeniä minuutteja kestävät kappaleet ovat tyypillisiä. Myös mytologia tai yhteiskunnalliset aiheet ovat ominaisia progresiiviselle musiikille, samoin klassisen musiikin tai kansanmusiikin antamat vaikutteet. Monessa progekappaleessa kuullaankin esimerkiksi huilun soitantaa tai Footway.fi”>kansanmusiikin perinteistä poljentoa tai vivahteita niistä. Samoin syntetisaattorit ovat tyypillisiä erilaisten äänten tuottajia progressiivisessa musiikissa.

Uudempia progressiivisen musiikin edustajia maailmalla on mm. Dream Theater (yhdysvaltalainen, perustettu 1985/1988), ja löytyypä Suomestakin useampia myös suuren yleisön tuntemia yhtyeitä, näistä esimerkkinä mm. Von Hertzen Brothers (perustettu 2001) sekä Kingston Wall (perustettu 1987).

Posts created 12

Related Posts

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top