On ilo lukea opineen ihmisen paksukin teos kannesta kanteen. Tällainen vaatii aikaa. 500-1000 sivua kestää useita päiviä ja helposti viikonkin lukea. Ennen joltakin alalta tuli uusi merkittävä teos ja tulkinta kerran vuosikymmenessä tai korkeintaan vuodessa. Niinpä sellaista maiskuteltiin ilolla ja myös hyvällä syyllä päiväkausia.
Tällä hetkellä nuoret tutkijat joutuvat lukemaan alansa kirjallisuudesta tiivistelmät lähinnä artikkelien muodossa. Vaikea uskoa, että ihminen kykenee alleviivauksista ja vastaavista huolimatta omaksumaan tutkijan ajatuksia pelkkien tiivistelmien kautta. Tutkijan edellytetään kuitenkin olevan perillä lukuisista tulkinnoista. Samaan aikaan on vastuu perehtyä vaikkapa oppilaiden töiden ohjaamiseen. Niitäkin selaillaan hätäisesti.
Kansallinen tiede oli tuottavaa
Tänä päivänä lähes kaiken kulttuurin suunta on kansainvälinen. Tietoa on toki haettu ulkomailta koko Suomen tieteen olemassaolon ajan aina Agricolan ajoista alkaen. Pistää kuitenkin silmään se tehokkuus, jolla monet professorit ja kulttuurivaikuttajat kääntelivät ulkomaista kirjallisuutta Suomen kielelle vaikkapa vielä 1900-luvun alussa. Lukijakuntaa oli valituille laatukirjoille olemassa.
Tänä päivänä melko useat professorit ovat lähinnä päätoimisia hallintomiehiä. 
Valopilkkujakin löytyy. Suomen historian alalla joutuu osaamaan Ruotsin ja Venäjän historian sekä muuta maailman historiaa ymmärtääkseen taustaa. Ajalliset perspektiivitkin ovat sillä alalla valtavia.
Eräänä selityksenä aiemmin esiintyneelle tieteelliselle tehokkuudelle voisi pitää taloudellisesti helpompaa aikaa. Vielä 1960-luvulla opiskelija saattoi saada jonkun huoneen Helsngissä käyttöönsä, jos hakkasi puita tai vastaavaa. Tänä päivänä on pakko saada apurahaa reippaasti, mikäli haluaa paneutua täyspäiväisesti tutkimukseen. Sitä kautta on paine valita taloudellisesti motivoivaa tutkittavaa.
